2006-2007


Toiminta uintikaudella 2006-2007

Uintikausi aloitettiin 17.9.2006 ja lopetettiin 13.5.2007. Sauna oli myös avoinna helmi-maaliskuun lauantait. Sauna lämpeni kauden aikana 286 kertaa. Käyntejä oli yhteensä 25003 kpl. Eniten kävijöitä päivää kohden oli 146 henkeä. 

Sauna oli avoinna jäsenistölle myös kesäaikaan. Sauna pidettiin auki talkoovoimin. Kesäkävijöitä oli kaiken kaikkiaan 4432.

Saunaa vuokrattiin jäsenistölle ja ulkopuolisille ryhmille 33 kertaa. 

Uintitoiminnan lisäksi osallistuttiin moniin tapahtumiin:
 - Pikkujoulut joulukuussa Vuoksenniskan työväentalolla
 - Jouluhartaus omalla saunalla jouluaattona
 - Uudenvuoden vastaanottajaiset omalla saunalla
 - Osallistuttiin SM-kilpailuihin Ellivuoressa
 - Kuutamouintia harrastettiin kauden aikana kahdesti
 - Pilkkikilpailut jäsenistölle maaliskuussa
 - Kevätkauden päättäjäiset Kuusenkorvassa huhtikuun lopussa
 - Elokuussa jäseniämme osallistui Heinolan löylynheiton MM-kilpiluihin
 - Syyskuussa 2006 vietettiin saunan 10-vuotisjuhlaa

Jäsenistöllä oli käytössä uintikaudella 25-metrinen harjoittelurata.

Lämmin pukukoppi ja avainvuokraus mahdollistivat uimisen myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Yhdistyksen Internet-sivut uusittiin kauden aikana.