1999-2000


Toiminta uintikaudella 1999-2000

Uintikausi aloitettiin 12.9.1999 ja lopetettiin 14.5.2000. Sauna lämpeni kauden aikana 210 kertaa. Käyntejä oli yhteensä 25 506 kpl. Eniten kävijöitä päivää kohden oli 203 henkeä.

Uintitoiminnan lisäksi osallistuttiin moniin tapahtumiin:

-Seuran 40-vuotisjuhlat ja pikkujoulut joulukuussa Imatran Kylpylällä
-Verenluovutustapahtuma kaksi kertaa
-Jouluhartaus omalla saunalla jouluaattona
-Uudenvuoden vastaanottajaiset omalla saunalla
-Osallistuttiin SM-kilpailuihin Varkaudessa sekä MM-kilpailuihin Helsingissä
-Pilkkikilpailut jäsenistölle maaliskuussa
-Teatterimatka Lappeenrantaan huhtikuussa
-Viestiuintitapahtuma järjestettiin huhtikuussa 60 uimarin voimin
-Kevätkauden päättäjäiset Vuoksenhovissa huhtikuun lopussa
-Yhdistyksen jäseniä osallistui löylynheiton MM-kilpailuihin Heinolassa
-Virkistyspäivä saunalla elokuussa


Jäsenistöllä oli käytössä uintikaudella 25-metrinen harjoittelurata.

Sauna oli avoinna jäsenistölle myös kesäaikaan.

Kauden aikana valmistui yhdistyksen 40-vuotishistoriikki Eero Majurin tekemänä.